Kapteenit Saara Suomalainen ja Henri Heikkilä jatkavat ensi kaudellakin oranssipaidassa.

Haminan Palloilijoiden joukkue miesten ensi kauden ykköspesikseen alkaa olla paria palaa vaille valmis. Viimeisimpänä, 11:ntenä, nimensä jatkosopimukseen kirjoitti monivuotinen luottopelaaja ja joukkueen kapteeni Henri Heikkilä.

Samaan syssyyn HP kertoi ykköspesikseen nousseen naisten joukkueen ensimmäisestä pelaajasopimuksesta. Vyyhti alkoi purkautua paremmasta päästä, sillä sopimuksen teki 102 juoksua päättyneellä suomensarjakaudella takonut Saara Suomalainen. Suomalainen toimii Heikkilän tapaan joukkueensa kapteenina.

— Miesten joukkueeseen haetaan vielä paria nimeä. Kopparia ja etukentän pelaajaa me vielä kaipaamme, toiminnanjohtaja Marko Hovi sanoi.

— Naisten joukkueen kasaaminenkin on jo pitkällä, vaikka Saaran sopimus onkin vasta päänavaus. Ensi viikolla julkistamme liudan nimiä lisää. Tavoitteena on, että pidämme kaikki entiset ja hankimme ulkopuolelta 2—3 vahvistusta.

Henri Heikkilä on vasta 26-vuotias, mutta seuraava kausi on hänelle jo 12. HP:n edustusjoukkueessa. Pitkän sarjan on katkaissut vain käväisy Kouvolassa kaudella 2012.

— Täällä minä olen aina halunnut pelata, Heikkilä sanoi.

Saara Suomalaiselle jatko Haminassa ei ollut ihan yhtä suoraviivainen ratkaisu kuin Heikkilälle. Superpesiksen kauden 2014 lyöjäkuningatarta (Viinijärvellä) kyseltiin tiettävästi kauden päätteeksi muuallekin.

— Nooo... Ihan selvää oli, että täällä jatketaan. Täällä on todella hyvä tekemisen meininki — katsojamääriä myöten.

Lue koko uutinen: www.kymensanomat.fi

Kuva: Jukka Lehtoranta

Haminan Energia
Autotalo Järvi
Itäväylän Bensis
Haminakotka
Haminankaupunki
Roseprint
Kymenlaakson OP
Rakennusliike Heikki Pousi Ky
Kanuuna
Disasfish
Rantalainen
Meira
Haminan Autokorjaamo
Intersport
L Kamu

KSO
Sinebrychoff
Jloy
Stark
Kaakkois-Suomen LähiTapiola
Stemma
Rakennusliike Kalevi Suntio
Oma Säästöpankki
Kotipizza
Finnmica
Mehilainen
Reimari
L Metsanen
L Ksoy
Liikenne Vuorela

Ota yhteyttä

Marko Hovi
toiminnanjohtaja
044 555 1474
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Sanna Toikka
talous- ja laskutus
040 539 3642
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Emmi Rasa
viestintävastaava
040 829 8107
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Toimisto

Haminan Palloilijat ry
Kaivokatu 3
49400 Hamina

y-tunnus 0206392-9

Jätä yhteydenotto