HP luopui jo suoran nousun tavoitteestaan — ”Nolla pistettä ja kaksi jätkää telakalle”

Rankkasade kävi juuri ottelun alla huuhtomassa yleisömäärästä osansa, mutta mukavat 1 492 silmäparia seurasi silti Haminan Palloilijoiden ja Manse PP:n välistä ottelua lauantaina Kotkassa.

Kyseessä oli Ykköspesiksen kärkiottelu, mutta se oli erityinen myös pelipaikkansa takia. Sarjakärki, tamperelainen Manse hallitsi Arto Tolsa -areenan olosuhteet paremmin ja otti puhtaan 0—2 (2—3, 0—5) -vierasvoiton.

Olosuhteet olivat erikoiset. Pomppua oli turha edes yrittää nostaa pehmeästä tekonurmesta ja suljettu kenttä teki läpilyönneistä hankalaa.

Ville Harjun ja Mikko Mahlamäen onnistumisilla HP käväisi avausjaksolla johdossakin, mutta vieraat punnersivat viimeisessä vuorossa ohi.

— Ensimmäisellä jaksolla olimme mielestäni ihan hyvin mukana. Saimme tilanteita ja pystyimme tekemään juoksuja, Kaikko harmitteli.

Liukas kenttä aiheutti ensimmäisellä jaksolla myös pieniä loukkaantumisia Joona Mäkelälle ja Henri Heikkilälle.

— Nolla pistettä ja kaksi jätkää telakalle, harmistunut Kaikko niputti.

— Kopparit olivat passiivisia ja palloa tippui paljon väliin, vaikka ei ollut hirveästi pelättävää, että pallo menisi kauas, Kaikko ihmetteli

Lauri Aitala ja Otso Mäkelä onnistuivat kertaalleen puhkaisemaan rajan, mutta Arto Tolsa -areenan rakenteet pitivät huolen, että pallo ei päässyt maisemaan.

Mansen etumatka sarjakärjessä kasvoi jo seitsemään pisteeseen. Ykköspesiksen voittaja etenee suoraan Superpesikseen, ja sijoille 2—5 jatkavat keskinäisiin välieriin ja sitä kautta karsintoihin.

Kaikko nosti jo kätensä pystyyn suoran nousun suhteen.

— Kyllähän me nyt kotietua lähdetään hakemaan. Tampere on niin kova porukka, että ei ne pysty kahdeksassa pelissä seitsemän pisteen kaulaa tölvimään.

 

Lue koko uutinen: www.kymensanomat.fi

Kuva: Emmi Rasa Photography

 

Haminan Energia
Autotalo Järvi
Itäväylän Bensis
Haminakotka
Haminankaupunki
Roseprint
Kymenlaakson OP
Rakennusliike Heikki Pousi Ky
Kanuuna
Disasfish
Rantalainen
Meira
Haminan Autokorjaamo
Intersport
L Kamu

KSO
Sinebrychoff
Jloy
Stark
Kaakkois-Suomen LähiTapiola
Stemma
Rakennusliike Kalevi Suntio
Oma Säästöpankki
Kotipizza
Finnmica
Mehilainen
Reimari
L Metsanen
L Ksoy
Liikenne Vuorela

Ota yhteyttä

Marko Hovi
toiminnanjohtaja
044 555 1474
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Sanna Toikka
talous- ja laskutus
040 539 3642
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Emmi Rasa
viestintävastaava
040 829 8107
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Toimisto

Haminan Palloilijat ry
Kaivokatu 3
49400 Hamina

y-tunnus 0206392-9

Jätä yhteydenotto