HP ei pystynyt nousemaan Manse PP:n ohi: "Ei kuitenkaan olisi ihmeitä tarvittu, että olisi voitettu"

Haminan Palloilijat olisi torstaina Ykköspesiksen kärkiottelussa ohittanut voitolla Manse PP:n ja noussut suoran nousijan paikalle, mutta siihen Juho Kaikon suojatit eivät pystyneet. Sen sijaan ennen ottelua kahdella pisteellä sarjaa johtanut Manse PP kasvatti eron Haminaan neljään voitettuaan 1—0 (1—1, 4—3). Aurinkoinen sää houkutteli Kauppiin 1376 katsojaa, luku jäi vain 42 katsojan päähän seuran yleisöennätyksestä.

— Katsojat saivat rahoilleen vastinetta, tapahtuma oli kiva. Ei kuitenkaan olisi ihmeitä tarvittu, että olisi voitettu, sanoi HP:n ykköspalkittu Matias Hangasmaa.

Avausjakson kolmostilanteet menivät 6-4, HP:n juoksun löi Jani Ahonen kolmospuolen välilyönnillä. Toisella jaksolla HP:n paras vaihe osui heti ensimmäiseen sisävuoroon, kun Ville Lantiainen iski kärkietenijänä kunnarin tyhjään kenttään.

Hangasmaa iski vielä Lantiaisen kotiin ja vieraat johtivat. Manse kuitenkin tasoitti harhaheitolla kolmospuolelle ja seuraavassa sisävuorossaan etenijäjokeri Timo Torppa tasoitti 1—1:een tyhjään kenttään lyödyt kunnarit.

— Peli oli kokonaisuutena niin tasaista kuin osasi odottaa.

Lue koko uutinen: www.kymensanomat.fi

Kuva: Anssi Takala

Haminan Energia
Autotalo Järvi
Itäväylän Bensis
Haminakotka
Haminankaupunki
Roseprint
Kymenlaakson OP
Rakennusliike Heikki Pousi Ky
Kanuuna
Disasfish
Rantalainen
Meira
Haminan Autokorjaamo
Intersport
L Kamu

KSO
Sinebrychoff
Jloy
Stark
Kaakkois-Suomen LähiTapiola
Stemma
Rakennusliike Kalevi Suntio
Oma Säästöpankki
Kotipizza
Finnmica
Mehilainen
Reimari
L Metsanen
L Ksoy
Liikenne Vuorela

Ota yhteyttä

Marko Hovi
toiminnanjohtaja
044 555 1474
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Sanna Toikka
talous- ja laskutus
040 539 3642
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Emmi Rasa
viestintävastaava
040 829 8107
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Toimisto

Haminan Palloilijat ry
Kaivokatu 3
49400 Hamina

y-tunnus 0206392-9

Jätä yhteydenotto