Jokeritykitys vaihtui taitokotiutuksiin — HP:lle täydet pisteet Keski-Suomesta

Suurimman osan Ykköspesiksen kotiotteluistaan Jyväskylän Hippoksella pelaava Laukaan Urheilijat saattoi haaveilla Haminan Palloilijoiden yllättämisestä kuuden vuoroparin ajan, kunnes rävähti.

Seitsemänteen vuoropariin asti ottelun kolme kotiutusta olivat HP:n jokerin Lassi Vuorelantaidonnäytteitä. HP haki täydet pisteet Keski-Suomesta voittolukemin 2—0 (1—0, 12—2).

Yleensä kopparina tai polttolinjalla nähty Vuorela oli ottanut jokeriosaston ykköskotiuttajan roolin Mikko Mahlamäen ja Ville Aallon edestä. Mahlamäellä on lyötynä 32 juoksua, Vuorelalla Hippoksen jälkeen 15.

HP:lle oli erikoista aloittaa kolmas sisävuoronsa kahdeksikosta, Ville Harjun pelin ensimmäisellä lyöntivuorolla. Joukkue teki ensimmäisiin sisävuoroihinsa palottoman ajon, jotka kuitenkin tuhrittiin aluksi yhdellä ja toisessa sisävuorossa kahdella jokerilla kolmeksi paloksi.

Oranssipaitojen onneksi Vuorelan merkkaamattomalla tappikumuralla juoksi kotipesään Joona Mäkeläennen kuin kaksi väärän huutoa tuottivat oikeiksi tuomittuina kolme paloa.

HP:n ykköskärki Joona Mäkelä kasvatti kauden lyötyjen juoksujensa määrää 200 prosenttia tyhjentämällä toisen jakson johtotilanteessa 5—0 ajolähdön (1+3). Kahden palon tilanne ja ajolähdön viimeinen lyönti oli oivallinen paikka iskeä pallo takarajalle yli isäntien kolmoskopparin.

HP:n pelaamista helpottaa tasainen ulkopelijoukkue. Vastustaja ei löydä helposti pommituskohdetta, kun nytkin kuusi ensimmäistä paloa heittivät eri pelaajat.

Etumiehet Lauri Aitala ja Ville Lantiainen heittivät viisi paloa mieheen, Mäkelä polttolinjalta neljä.

 

Lue koko uutinen: www.kymensanomat.fi

Kuva: Emmi Rasa Photography

 

Haminan Energia
Autotalo Järvi
Itäväylän Bensis
Haminakotka
Haminankaupunki
Roseprint
Kymenlaakson OP
Rakennusliike Heikki Pousi Ky
Kanuuna
Disasfish
Rantalainen
Meira
Haminan Autokorjaamo
Intersport
L Kamu

KSO
Sinebrychoff
Jloy
Stark
Kaakkois-Suomen LähiTapiola
Stemma
Rakennusliike Kalevi Suntio
Oma Säästöpankki
Kotipizza
Finnmica
Mehilainen
Reimari
L Metsanen
L Ksoy

Ota yhteyttä

Marko Hovi
toiminnanjohtaja
044 555 1474
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Sanna Toikka
talous- ja laskutus
040 539 3642
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Emmi Rasa
viestintävastaava
040 829 8107
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Toimisto

Haminan Palloilijat ry
Kaivokatu 3
49400 Hamina

y-tunnus 0206392-9

Jätä yhteydenotto