Teemu Rouhiainen jatkaa Haminan Palloilijoissa

Teemu Rouhiainen jatkaa Haminan Palloilijoissa

Haminan Palloilijat on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen koppari Teemu Rouhiaisen kanssa. Ensimmäistä kauttaan Oranssipaidoissa pelaava Rouhiainen on tyytyväinen, että jatkosopimus syntyi.

- Sopimus oli helppo tehdä jo tässä vaiheessa, koska olen viihtynyt hyvin joukkueessa ja seurassa hoidetaan asiat mallikkaasti. Makon kanssa myös tuli käytyä tulevaisuutta läpi ja senkin perusteella seurassa ollaan oikealla tiellä ja uskon, että Haminassa tullaan pärjäämään tulevina vuosina, kertoo Rouhiainen päätöksen taustoja.

Tulevia pelejä ja kausia kohti Rouhiainen suuntaa luottavaisena.

- Tänä kesänä olen osannut taas nauttia pelaamisesta, vaikka alkukausi onkin ollut haastava. Uskon silti vahvasti siihen että Haminassa tullaan näkemään jo tänä sekä seuraavan kahden vuoden aikana vieläkin laadukkaampaa ja viihdyttävämpää pesistä.

Myös HP:n toiminnanjohtaja Marko Hovi myhäilee tyytyväisenä.

- Teemu on tuonut mukanaan joukkueeseen etenemisvoimaa. Hän on joukkueen runkopelaaja ja urheilija viimeisen päälle, ja haluamme pitää hänet Haminassa. Rakennamme tulevaisuutta pitkäjänteisesti, ja Rouhiaisen lisäksi jo julkaistut Ville Kotron ja Erik Lahden sopimukset ovat tärkeä osa tulevan suunnittelussa.

Jaa artikkeli

Yhteystiedot

Marko Hovi
toiminnanjohtaja
044 555 1474
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Ella Taponen
Viestintä
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Jere Jylhä
Viestintä
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Sanna Toikka
talous- ja laskutus
040 539 3642
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Toimisto

Haminan Palloilijat ry
Isoympyräkatu 17
49400 Hamina

y-tunnus 0206392-9

HP muualla verkossa

© © Haminan Palloilijat ry, Jaakko Leislahti Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään