• Etusivu
  • Pesäpallo
  • Superpesiskausi käyntiin 1. kesäkuuta – pudotuspelit pelataan paras viidestä -ottelusarjoina

Superpesiskausi käyntiin 1. kesäkuuta – pudotuspelit pelataan paras viidestä -ottelusarjoina

Superpesiskausi käyntiin 1. kesäkuuta – pudotuspelit pelataan paras viidestä -ottelusarjoina

Superpesiksen muokatut otteluohjelmat julkaistaan perjantaina 7.5.2021 kello 13. Kesäkuun alun osalta tasataan yleisörajoitusten aiheuttamaa mahdollista riskiä niin, että kotipelit jakaantuvat tasaisesti seurojen kesken ja pelitahti on heinä-elokuuta rauhallisempi. Lisäksi ohjelmassa huomioidaan elokuulle siirtyneet Itä-Länsi-ottelut Porissa 6.–7.8.

– Kiitos seuroille vuoropuhelusta, jota olemme käyneet pitkin kevättä. Olemme saaneet keskusteluissa selkeän käsityksen kaikkien mielipiteistä ja yksittäisistä tarpeista, jonka pohjalta oli mahdollista muodostaa kokonaisuuden kannalta toimiva ratkaisu. Kauden alku siirrettiin kesäkuulle, koska luotamme yleisörajoitusten lieventymiseen kesäkuun alussa. Pesisväki osoitti jo viime kesänä osaamisensa vastuullisena tapahtumien järjestäjänä, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta alleviivaa.

Kun sarjakausi päästään aloittamaan aiemmin kuin viime vuonna, aikataulu antaa mahdollisuuden pelata pudotuspelien ottelusarjat paras viidestä -järjestelmällä.

– Tahti tulee olemaan erittäin tiukka, naisten ja miesten pudotuspelejä riittää lähes jokaiseen iltaan ja se varmasti sytyttää yleisön kentillä ja Ruudun ääressä. Suomen mestaruuksia juhlitaan viimeistään 26. syyskuuta, Pitkäranta kertoo.

Mikäli viranomaispäätökset sitä edellyttävät, Pesäpalloliitto pidättää itsellään oikeuden tehdä muutoksia sarjakauden aloittamiseen ja otteluiden siirtämiseen.

Jaa artikkeli

Yhteystiedot

Marko Hovi
toiminnanjohtaja
044 555 1474
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Erik Lahti
junioripäällikkö
040 768 4466
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Ella Taponen
Viestintä
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Jere Jylhä
Viestintä
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Sanna Toikka
talous- ja laskutus
040 539 3642
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Toimisto

Haminan Palloilijat ry
Isoympyräkatu 17
49400 Hamina

y-tunnus 0206392-9

HP muualla verkossa

© © Haminan Palloilijat ry, Jaakko Leislahti Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään