HP päätti hallikautensa Kymenlaakson derbyssä

HP päätti hallikautensa Kymenlaakson derbyssä

Haminan Palloilijat pelasi talvikauden kolmannen ja samalla kauden viimeisen hallipelinsä lauantai-iltana Ruonalan hallissa Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan HP olisi pelannut Mansea vastaan pesäpallon Supercupia Tampereella, mutta uusien rajoitusten myötä koko turnaus peruttiin. Tasonmittari pysyi kuitenkin korkealla Manse PPn vaihtuessa kouvolalaisiin, joskin KPL ei ollut ihan parhaimmalla kokoonpanollaan mukana. Peli oli tiukkaa vääntöä ja asetelmia haettiin jo selvästi kesän kiihkeisiin paikallisvääntöihin. Lopulta hallikauden Kymenlaakson herruus matkasi kuitenkin Kouvolaan lukemin 0-2 (2-3,2-3).

 HP sai otteluun hyvän alun pitäen KPLn nollilla heti ensimmäisessä ulkovuorossa. Kouvolalaisvierailla tuntui olevan pientä puristusta ilmassa alkupelistä ja Arttu Ruuska heittikin harhalla HPn johtoon Jani Ahosen tuodessa lukemat 1-0. Kimmo Lukkari lisäsi johdon 2-0 toisessa vuorossa puhkaisten kolmossauman vastustamattomasti viimeisellä lyönnillään, Jani Ahosen tuodessa jälleen.

Viime kauden hopeamitalisti KPL ei kuitenkaan vielä ensimmäisen jakson suhteen ollut luovuttanut. Ensiksi Valtteri Luoma upotti vapaan viistomailalyöntinsä väliin kaventaen lukemat 2-1. Viimeisessä vuorossa Janne Kivipelto löi 1-3 tilanteessa ensin laittoman vaihtonäpyn. Vaarattomassa tilanteessa Kivipelto painoi kuitenkin seuraavalla lyönnillään kumuran kolmosjatkeelle ja tasoitti samalla pelin 2-2. Vielä yksi vapaa lyönti tippui väliin juoksun muodossa Valtteri Hämäläisen lyötynä ja KPL oli kääntänyt jakson lukemiin 2-3 ennen HPn viimeistä sisävuoroa. Oranssipaidat järjestelivät vielä kahden palon ajon Lukkarille, mutta tällä kertaa kotiutusyritys päättyi paloksi ja ensimmäisen jakson kuittasivat kouvolalaiset.

 

Toinen jakso jatkui tasaisena kummankin joukkueen ulkokenttien puolustaessa nollat ensimmäisessä vuorossa. HPn toinenkin sisävuoro jäi torsoksi ja sitä seuranneen huonon ulkovuoron kouvolalaiset käyttivät surutta hyväkseen. Ensiksi Arttu Ruuskan laittomalta haiskahtanut lyönti tuomittiin sisälle. Perään onnistuivat Juho Hacklin, sekä Valtteri Hämäläinen illan toisellaan, siirtäen toisen jakson jo ratkaisevan tuntuisesti lukemiin 0-3.

HPn kiri alkoi viimeisessa vuorossa. Kimmo Lukkari täräytti pallon kolmosluukusta läpi Joona Mäkelän kaventaessa numerot 1-3. Jatkuneesta ajolähdöstä Matias Hangasmaa taiteili pallon väliin viimeisellä ja peli oli jo kutkuttavissa 2-3 lukemissa. Ajopainostus jatkui ja seuraavana lyöntivuorossa ollut Elias Lahti näytti jo painaneen ottelun tasoihin jatkelyönnillään Valtteri Hämäläisen hakiessa kuitenkin lyönnin syöksykopiksi. Tämän lähemmäs HP ei enää päässyt ja Kymenlaakson halliherruus matkasi pohjoiseen loppulukemien näyttäessä 0-2 (2-3,2-3)

 

Ottelun juoksut:

1-0 Harhaheitto / Jani Ahonen

2-0 Kimmo Lukkari / Jani Ahonen

2-1 Valtteri Luoma / Arttu Ruuska

2-2 Janne Kivipelto / Matti Saukko

2-3 Valtteri Hämäläinen / Arttu Ruuska

 

0-1 Arttu Ruuska / Matti Saukko

0-2 Juho Hacklin / Iiro Nokkala

0-3 Valtteri Hämäläinen / Valtteri Luoma

1-3 Kimmo Lukkari / Joona Mäkelä

2-3 Matias Hangasmaa / Jani Ahonen

 

Teksti: EH
Kuvat: Jarno Koivula

 

Jaa artikkeli

Yhteystiedot

Marko Hovi
toiminnanjohtaja
044 555 1474
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Erik Lahti
junioripäällikkö
040 768 4466
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Ella Taponen
Viestintä
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Jere Jylhä
Viestintä
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Sanna Toikka
talous- ja laskutus
040 539 3642
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Toimisto

Haminan Palloilijat ry
Isoympyräkatu 17
49400 Hamina

y-tunnus 0206392-9

HP muualla verkossa

© © Haminan Palloilijat ry, Jaakko Leislahti Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään