• Etusivu
  • Pesäpallo
  • Intersport tuo pesisihmiset yhteen – seurapäivässä kohtaavat kaikki Oranssipaidat

Intersport tuo pesisihmiset yhteen – seurapäivässä kohtaavat kaikki Oranssipaidat

Intersport tuo pesisihmiset yhteen – seurapäivässä kohtaavat kaikki Oranssipaidat

Huomenna lauantaina vietetään pesäpallokauden avausta Intersport Jumalniemessä. Päivän aikana miesten superpesispelaajat ja naisten ykköspesispelaajat sekä seuran juniorit kokoontuvat hoitamaan kuntoon kesän pesisvarusteet ja tapaamaan toisiaan. Päivän aikana on myös Haminan Palloilijoiden kannattajilla hyvä mahdollisuus tulla kyselemään joukkueiden treenikuulumisia talvikauden keskellä. Haminan Palloilijoiden ja Intersportin yhteistyö alkoi vuonna 2019.

- Haminan Palloilijat on äärimmäisen hyvin hoidettu seura ja toiminta on kaikilla mittareilla erinomaisella tasolla. Kun tähän lisätään vielä oma, lämmin suhteeni pesäpalloon, on yhtälö valmis. HP oli minulle tärkein potentiaalinen asiakas ja ensimmäinen seura, johon olin yhteydessä vuonna 2018 kun paikkakunnalle muutettiin. Yhteinen sävel asioiden eteenpäin viemiseksi löydettiin Makon kanssa todella nopeasti, kertoo Jumalniemen kauppias Olli Pesälä.

Toiminnanjohtaja Marko Hovi on tyytyväinen hyvin sujuneeseen yhteistyöhön.

- Olli on urheilumies viimeisen päälle, ja ymmärtää seuramme tarpeet loistavasti. Ei ole niin pientä tai isoa asiaa, johon häneltä ei ratkaisua löytyisi. Palvelu on erittäin hyvää, ja uskon sen olevan tärkeä syy siihen, että seuramme on ottanut Jumalniemen Intersportin omakseen ja ensisijaiseksi urheilukaupakseen. Tänne tulevat niin pelaajat, pelaajien vanhemmat kuin kannattajatkin.

 

Kymenlaaksolainen pesäpalloperhe otti omakseen

Kauppias tunnustaa, että pesäpallo on erittäin lähellä sydäntä. Kun juuret ovat Ristijärvellä, noin 50 kilometrin päässä Sotkamosta, Hiukan Stadionista, on laji tuttu jo pihapelien ajoilta. Perhesuhteet ovat vieneet Kiteen Rantakentälle ja Joensuun Mehtimäelle, mutta nyt kesäillat kuluvat tiiviisti Vallikentällä.

- Olen kaiken kilpaurheilun suurkuluttaja, mutta pesäpallolla on oma erikoinen paikkansa sydämessäni. Vallikentällä kuluu joka kesä todella useita iltapäiviä ja iltoja, Haminalainen pesäpallokulttuuri on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen, jatkaa Pesälä.

- Olemme kasvaneet vuosi vuodelta, aika kovaakin vauhtia. Tällä hetkellä edustusjoukkueemme pelaavat kahdella ylimmällä sarjatasolla, jonka lisäksi nuoret pelaavat superpesistä sekä tytöissä että pojissa. Tämän lisäksi junioripelejä pelataan kesällä joka ikinen päivä. Kasvanut toiminta vaatii rinnalle yhteistyökumppaneita, joiden kanssa homma toimii. Olli ja Intersport on yksi parhaista esimerkeistä miten kumppanuuksista hyötyvät sekä seura että kauppias, lopettaa Hovi.

Tervetuloa Intersport Jumalniemen ja Haminan Palloilijoiden pesäpallokauden avaukseen lauantaina klo 12-16!

 

 

Jaa artikkeli

Yhteystiedot

Marko Hovi
toiminnanjohtaja
044 555 1474
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Erik Lahti
junioripäällikkö
040 768 4466
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Ella Taponen
Viestintä
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Jere Jylhä
Viestintä
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Sanna Toikka
talous- ja laskutus
040 539 3642
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Toimisto

Haminan Palloilijat ry
Isoympyräkatu 17
49400 Hamina

y-tunnus 0206392-9

HP muualla verkossa

© © Haminan Palloilijat ry, Jaakko Leislahti Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään